puppies

Meillä ei ole pentuja tällä hetkellä.

Seuraavat pentueet ovat suunnitelmissa kesäksi 2024

Joystep’s Isn’t She Lovely “Wilda” on astutettu viikolla 7. Mahdollinen pentue varmistuu kun käymme ultrassa viikolla 11. Tämän jälkeen ilmoitan isän.

FI JMVA JV-21 Joystep’s Hello It’s Me “Kide” astutetaan seuraavasta juoksusta maaliskuussa.



Joystep’s koirien elämää voi seurata Instagramissa tililtä @joystepsgoldens



Etsin pennuille vastuuntuntoisia ja rakastavia koteja, joissa koirat ovat perheenjäseniä. 

Jotta osaan myydä koirat oikeisiin koteihin, niin henkilökohtainen tapaaminen on välttämätöntä. En myy pentuja ennenkuin olen tavannut ostajaehdokkaat.  Pentuja pääsee katsomaan ensimmäisen kerran noin 4 viikon ikäisenä.  Lopullinen päätös pennun kodista tehdään vasta tämän vierailun jälkeen.  

Pennun luovutus tapahtuu aikaisintaan 7 viikkoisena. Pennut kasvavat sisällä kotioloissa, tottuen jo pienestä pitäen käsittelyyn, kodin ääniin ja touhuihin. 

Kaikille pennuille tulee mukaan kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet, pentupakkauksen sekä tietenkin kasvattajan tuki koiran elämän ajaksi. Liitän pennunostajat rotujärjestön (Golden Ring ry) jäseniksi vuodeksi sekä annan Golden Info kirjan.  

Kasvattajana toivon että tehdään viralliset PEVISA terveystutkimukset koiralle. Terveystutkimuksista saan tärkeä tietoa jalostustyöstäni. 
Terveystutkimukset ovat: lonkkakuvat, kyynärkuvat sekä silmäpeilaus. (Tutkimushetkellä koiran on oltava vähintään 12kk)

Toivon että pennunostajat pitäisivät minuun yhteyttä, niin mukavissa kuin vähemmän mukavissakin asioissa. Minulla kasvattajana on jo yli 30 -vuoden kokemus rodusta.

Kasvatukseni on pienimuotoista ja pentuja tulee harvoin, joten olethan yhteydessä ajoissa.